perjantai 18. heinäkuuta 2014

MAALAUSTA JA UUSI SISUSTUSTARRA

Lapset olivat nyt alkuviikon mummin luona ja sain vihdoin aikaiseksi maalata pienimmän sängyn uudelleen.
Vanha valkoinen maali oli jo aika kulunut ja nyt siinä kelpaa taas nukkua.
Sänkyyn löysin tarran kirjakaupan alesta,olin miettinyt toisenlaista mutta tämä saa nyt kelvata siihen asti että löydän jotain parempaa.
Kovasti on ollut kuvia etenkin poikien huoneesta joten ensikerralla jotain muuta:)
Miehellä alkoi eilen loma,lapset lähtevät sunnuntaina viikoksi mummin ja ukin luokse pohjoiseen ja meillä viikko miehen kanssa ilman lapsia,jihuu:)
Mitään suurempia suunnitelmia ei olla tehty,kotia ajattelin ainakin laittaa kuntoon kun lapset eivät ole jaloissa pyörimässä.
Jospa sitä ehtisi ensiviikolla blogiakin päivittämään ahkerammin?
Voikaa hyvin ja nauttikaa kesästä! 









keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

VIHDOINKIN KESÄ!

Blogi on ollut aivan hunningolla kun helteet ovat hellineet meitä.
Sisällä sisustelutkin ovat jääneet minimiin vaikka ideoita olisi vaikka muille jakaa sillä kuka nyt tämmöisella ilmalla viitsii sisällä olla:)
Reilu viikko vielä niin mieskin pääsee lomalle,toivotaan että ihanat ilmat jatkuvat vielä pitkään.
Sekalaista kuvaa sisältä,toivon että pysytte mukana vaikka blogini onkin ollut kovin hiljainen viimeaikoina!








torstai 3. heinäkuuta 2014

UUSI PÄIVÄPEITTO

Joskus kirjoitinkin tänne haaveilevani Tine K:n muhkeasta päiväpeitosta,tämä ihanuus on meillä jo jonkin aikaa ollut mutta olen täysin unohtanut esitellä tämän!
Saman voisin ottaa pienemmässä koossa suojaamaan sohvaa,ihanan pehmeä ja laadukkaan oloinen.
Tyynyjä,tyynyjä ja tyynyjä,niitä pitää olla paljon joka paikassa (mies ei vaan ymmärrä tätä!)
Ulkona paistaa aurinko ja vaikka tuuleekin kovasti on se kai pakko lähteä ulos nauttimaan tuosta auringon paisteesta.
Aurinkoista torstaita kaikille:)






keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

9 VUOTTA SITTEN

Yhdeksän vuotta sitten pidin sylissäni vastasyntynyttä esikoista,minusta oli juuri tullut äiti ja miehestäni isä.
Nyt tuosta pienestä avuttomasta vastasyntyneestä on kasvanut iso ja reipas poika joka tänään juhlii jo yhdeksättä syntymäpäiväänsä.
Aamulla yllätettiin sankari laululla ja lahjoilla,tänään juhlitaan ihan vain oman perheen kesken ja muutaman viikon päästä sitten sukulaisten kera.
Kaverisynttärit pidettiin jo toukokuun lopussa kun kaveritkin olivat vielä maisemissa.
Aamulla aurinko paistoi lupaavasti mutta nyt tulee taas vettä,toivotaan että se kunnon kesä alkaisi pian ja loppuisi tämä harmaus ja vesisade!