sunnuntai 21. joulukuuta 2014

JOULU ON JO OVELLA

Mies lähti aamulla ajamaan lasten kanssa Rukalle,itse joudun kärvistelemään töissä vielä muutaman päivän ja menen sitten tiistaina perässä.
Lahjat ovat suurimmaksi osaksi miehen matkassa pakattuina mutta vielä on ostamatta mm.miehelle lahjat.
Yritän saada töiden ohella tehtyä kotona joulusiivousta jotta saataisiin palata reissusta siistiin ja puhtaaseen kotiin.
Syksy on ollut melkoisen kiireinen joten on ihanaa rauhoittua joulun viettoon ja levätä kunnolla ennenkuin työt taas alkavat.
Toivotan teille kaikille rauhallista joulua ja toivottavasti tänne eteläänkin saataisiin valkoinen joulu.













lauantai 6. joulukuuta 2014

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

Viimein saatiin tällä viikolla kaivettua joulukoristeet varastosta sisälle.
Laatikoiden avaaminen on aina yhtä ihanaa kun ei muista mitä kaikkea sitä omistaakaan:)
Pipareita ja torttujakin leivottiin mutta jo nyt piparipurkki on lähes tyhjä joten täytyy leipoa pian uusi satsi.
Joulua emme vietä kotona mutta halusin ehdottomasti kotiin kuusen johon saadaan ripustaa rakkaat  ja kauneimmat joulukoristeet.
Päädyttiin aidon kuusen sijaan tekokuuseen joten sama kuusi löytyy meiltä varmasti myös tulevina jouluina,eihän tuo aitoa kuusta korvaa mutta jouluna saadaan nauttia kuitenkin aidosta kuusesta muualla.
Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille!